Kaikki teemat
Kansanomaiset nauhat
Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen K0001/0893Suomen käsityön museoSuomen käsityön museo
Kuvat ylhäältä:

1. Ohjakset

2. Yksityiskohta poimitusta vironvyöstä, jonka nauhan lahjoittaja Irma Mahkosen äiti sai häissä lahjaksi autettuaan morsiamen rattaiden kyytiin (1906-07). Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

3. Pelimanninauhoja



Nauhasta on moneksi
Häät nauhaperinteen säilyttäjinä

Talonpoikaisissa häissä morsiamet tapasivat jaella taidokkaita nauhoja häävieraille ja häät olivatkin suurelta osin vaikuttamassa siihen, että nauhaperinne säilyi Suomessa paikoin 1900-luvulle. Nauhojen jakelun huippuaikoina 1800-luvulla morsiamella saattoi olla jopa viitisenkymmentä nauhaa varattuna häitään varten. Nauhoja lahjoitettiin sulhasen suvulle ja puhemiehelle sekä paikoin myös muille häiden toimihenkilöille ja vieraille (Kaukonen 1965, 22–24.)

Nauhat ovat tiiviimmin kuuluneet häihin Kymenlaaksossa ja eteläisessä Savossa. Alueilla, joilla koristenauhojen jakelu ei ollut yhtä suosittua, oli morsiamen velvollisuus yleensä antaa sulhaselle koristeelliset ohjasnauhat tai turkinvyö. Myös appi ja puhemies saattoivat saada turkinvyön. Etelä-Pohjanmaalla anoppi sai tavallisesti miniältään lahjaksi sukkanauhat. Nauhojen käytössä häissä ilmeni myös paikkakuntakohtaisia eroja, nauhoja on paikoin käytetty esimerkiksi häähuoneen koristeluun (Elimäki). Hääpöydän kaljatuopin korva ja ruokavati saattoivat myös olla köytetyt – se joka otti astian morsiamelta vastaan, sai nauhat itselleen (Kaukonen 1965, 22–24.) Nauhoja oli tapana kietoa myös morsiamen tavaroiden ympärille. 1700–1800-luvuilla nauhapirtoja koristeltiin myös taidokkaasti alueilla, joilla koristeveistotaito oli kehittynyttä eli Länsi-Suomessa ja erityisesti Pohjanmaalla. Erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla sulhaset antoivat yleisesti morsiamelle lahjaksi maalauksin ja leikkauksin koristelemiaan nauhapirtoja (Dahl 1987, 351. Merisalo 1978, 8, 10.)

Nauhojen käyttö liittyi häihin yleisesti myös Ruotsissa ja Norjassa sekä Virossa ja Venäjän alueella. Ruotsin Taalainmaalla oli tapana, että häissä soittaneille pelimanneille jaettiin nauhoja lahjaksi. Suosituimmille soittajille saattoi vuosien mittaan kertyä lukuisa joukko nauhoja, joista sitten ommeltiin kokonaisia täkkejä tai peitteitä (Trotzig & Axelsson 1958, 13–14.)

Miksi sitten häissä jaeltiin nauhoja? Taustalla vaikuttivat pitkät perinteet. Naimisiin mennessään morsian muutti miehensä perheeseen ja samalla tuli osaksi tämän sukua. Lahjoja jakelemalla morsian pyrki luomaan suhteita uusiin sukulaisiinsa. Toisaalta lahjat olivat eräänlainen kädentaitojen näyte, morsiamen työtodistus. Lahjojen jakamisen voidaan katsoa myös lähentäneen lahjan antajan ja saajan välistä suhdetta. Perinteisesti morsian valmisti kaikki lahjat itse, vaikkakin 1800-luvun loppupuoliskolla käytettiin myös ulkopuolista apua. Morsiamen piti myös jollakin tapaa ansaita kunnioitusta uuden perheensä silmissä ja taidokkaat lahjat olivat oiva osoitus ahkeruudesta ja herättivät usein arvostusta tekijäänsä kohtaan (Heikinmäki 1981, 573–574.)


Tapakulttuuria, uskomuksia ja myyttisiä merkityksiä

Sisällysluettelo


Kirjoittaja: Susanna Terho