Kaikki teemat
Korsnäsinpaidat

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, 016711

Suomen käsityön museo, SKM 1316/0003

Suomen käsityön museo, Raija Lundahl piirros

Suomen käsityön museo

Kirjovirkkaus

Kirjovirkkaus on virkkaustekniikka, jossa kuviot syntyvät kiinteiden silmukoiden, joskus pylväiden ja eriväristen lankojen avulla. Työ virkataan aina oikealta puolelta ja kuviolangat kuljetetaan silmukoiden sisällä, jolloin nurjalle ei synny lankajuoksuja.

Tekniikka on yksinkertaista, mutta siinä on kuitenkin otettava huomioon monta asiaa, jotta jälki olisi hyvä:

1. Virkkaukseen käytetään kiinteitä silmukoita (Joskus pylväitä).

2. Silmukat virkataan edellisen kerroksen silmukoiden takareunaan.

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

3. Kaikki kerrokset virkataan työn oikealta puolelta. Mikäli työtä ei voida tehdä tuppena sukanvarren tapaan, on kerroksen lopussa katkaistava langat ja aloitettava seuraava

Suomen käsityön museo. Piirros Raija Lundahl

4. Kaikki kerroksella käytettävät langat virkataan silmukoiden sisään.

5. Jotta eriväriset langat eivät kiertyisi toisiinsa. otetaan uuden värinen lanka väriä vaihdettaessa aina joka toinen kerta eri puolelta.

6. Vaihdettaessa väriä menetellään seuraavasti:

Suomen käsityön museo. Piirros Raija Lundahl
- vedetään lanka edellisen kerroksen silmukan läpi, koukulla 2 lankaa

Suomen käsityön museo. Piirros Raija Lundahl
- otetaan uuden värinen lanka koukulle ja


Suomen käsityön museo. Piirros Raija Lundahl
- vedetään molempien koukulla olevien silmukoiden läpi



Kirjovirkkaamalla on valmistettu erityisesti koreiluesineitä ja juhla-asusteita. Arkikäyttöön ei ole yleensä kirjovirkattu. Sulhaslahjojen valmistustapana tekniikka on ollut erityisen suosittu. Tytöt virkkasivat pieniä esineitä pojille joululahjoiksi. Esimerkiksi pitkät turkinvyöt vaativat paljon työtä. Ne olivat suosittuja sulhaslahjoja, jonka sulhanen pani päälleen kuuliaispäivänä. Lempäälästä mm. on tieto, että vuonna 1826 syntynyt nainen oli virkannut nuorena tyttönä vyön sulhasvyöksi myötäjäisiä varten. Sulhaselleen hän antoi vyön vuonna 1853. Materiaaleina olivat mustan lampaan villa ja vihreäksi värjätty villa. Vyön kuvio oli piikitön ruusuköynnös. Työvälineenä oli tädin luinen virkkuukoukku. Urjalassa kerrotaan morsiamen virkanneen sulhaselleen mustapohjaisen kukallisen liivin, jonka etukappaleet olivat virkatut ja takakappale kangasta.

Jurvalainen Serafia Rinta virkkasi 1880-luvulla sulhaselleen kauniit lapaset ja rannekkeet, jotka molemmat ovat villaa. Pohjavärinä on punainen, ja apilakuviot on virkattu vihreällä ja mustalla. Fina Johansson virkkasi Ahvenanmaalla Iniössä vuonna 1869 sulhaselleen komean villapaidan. Tämä on ainoa 1800-luvulta tiedossa oleva kokonaan kirjovirkattu paita. Tekijän juurten on arveltu olevan Pohjanmaalla. Paita on kokonaan kuvioitu köynnöksin ja apilanlehdin. Eteen on virkattu myös vuosiluku ja sulhasen nimikirjaimet. Väreinä ovat musta, punainen ja vihreä.

Kirjovirkattuja asusteita ovat olleet päähineet. käsineet, vyöt. olkaimet. huivit, edustat ja pussit. Myös virkattujen ja neulottujen alushameiden helmassa on saatettu käyttää kirjovirkkausta koristeena. 1900-luvulla tulivat suosituiksi virkatut lasten vaatteet. Myös vanhojen nukkien vaatteet on usein virkattu. Kodin sisustukseen on kirjovirkattu mm. liinoja, pöytälampun alustoja. pannumyssyjä ja -lappuja, tyynyliinan päitä, peittojen päitä ja jopa kokonaisia suuria peittoja.

Kirjovirkatuissa asusteissa on yleensä hyvin samantyyppiset värit. Kaikkein tavallisin pohjaväri on punainen. Tyypillisiä kuviovärejä ovat vihreä, keltainen ja sininen sekä lila, roosa ja valkoinen. Yleensä värit ovat koreat. Ne ovat kirkkaita ja kontrasti pohja- ja kuviovärien välillä on suuri, joten kuviot erottuvat hyvin. Kirkkaat värit korostavat esineiden käyttöä varsinkin juhla- ja koreiluesineinä.

Värien lisäksi esineiden kuviotkin ovat samantyyppisiä. Lähes jokaisessa esineessä on erilaisia geometrisia kuvioita, joko ainoina kuvioina tai, kuten useimmiten, muiden suurempien kuvioiden lisänä ja niiden välissä. Samoja kuvioita on käytetty muissakin tekstiileissä. Uuteen tekniikkaan on sovellettu jo vanhemmissa tekniikoissa käytettyjä kuvioita. Sama mallipiirros on soveltunut mm. virkkaukseen, neuleeseen ja ristipistotöihin. Piirroksen yksi merkintä vastaa aina yhtä silmukkaa eli pistoa. Kuviot ovat hyvin yleisiä ja kansainvälisiä, eikä niiden perusteella voi tehdä päätelmiä esineiden iästä tai alkuperästä. Tavallisia kuvioita kirjovirkkauksessa ovat olleet geometriset aiheet, kukka-aiheet, ässänväärät, ornamentit ja köynnökset sekä vuosiluvut. Silloin tällöin käytettyjä aiheita ovat apilanlehdet, linnut, kruunut, tähdet, ristit ja aakkoset.

Myssyjä on virkattu pienille lapsille ja vanhoille naisille. Lapset pitivät virkattuja myssyjä ulkona pitsireunaisen kangasmyssyn päällä ja naiset huivinsa alla. Vanhat naiset käyttivät myssyä myös sisällä päiväsaikaan sekä myös yömyssynä. Myssyn virkkaaminen on aloitettu takaosan pyörylästä. jonka ympärille sivukappaleet on virkattu. Korsnäsissä tehtiin vuosisadan alkupuolella pappilan lapsille talvilakit, joiden kupuosa neulottiin ja reunat virkattiin. Miesten virkatut lakit, joista on tietoja Pohjanmaan lisäksi Hämeestä ja Satakunnasta, olivat kalottimaisia. Ne muistuttavat etelämaiden miesten lakkeja. Päähineitä on virkattu sekä villasta että puuvillasta.

Myös rannekkeita, lapasia ja sormikkaita on valmistettu kirjovirkkaamalla. Rannekkeita ja lapasia on virkattu sekä arki- että juhlakäyttöön, mutta koreat kirjovirkkaamalla tehdyt ovat olleet erityisesti juhla-asusteita. Miehen punapohjaiset rannekkeet, joiden reunassa on nukkakoriste, muistuttavat kukkakranssia (en rosig krans).

Sormikkaita on virkattu juhla- ja pyhäkäyttöön kuten kirkkoon, häihin ja hautajaisiin. Varsinkin Lappväärtissä on virkattu koreita kirkkosormikkaita. Rannekkeet ja lapaset ovat villaa. Ne ovat kirkkaan­ tai tummanpunapohjaisia ja kuvioita on tehty monilla väreillä. Sormikkaat ovat puuvillaisia kukkakoristeisia ja tummapohjaisia, joko mustia, tummansinisiä tai -ruskeita.

Turkinvöitä on virkattu eri puolilla Suomea. Ne on virkattu pituussuunnassa, ja ne ovat niin tiiviitä, ettei niitä ole tarvinnut vuorata. Samaan tapaan on valmistettu kapalovöitä ja ohjaksia sekä erilaisia nauhoja, joita on käytetty mm. hameenreunuksina. Villaiset turkinvyöt ovat jopa kolme - viisi metriä pitkiä ja 10 - 20 cm leveitä. Usein päissä on hapsut ja joskus tupsut. Turkit olivat yleensä napittomia, ja pitkällä vyöllä ne voitiin sitoa tiiviisti ja lämpimästi. Hienointa vyötä, joka osoitti käyttäjänsä vaimon taidon. pidettiin kaupunkimatkoilla. Vöiden tavallisimmat värit ovat punainen ja musta. Yleisiä kuvioita ovat köynnökset, lehtiaiheet, ässänväärät, tähdet ja geometriset kuviot.

Virkatut olkaimet tulivat käyttöön 1880-luvulla. Niitä on tehty erityyppisiä: joko kahdesta suorasta kappaleesta muodostuvia tai monimutkaisempia, joissa suoria kappaleita yhdistää rintakappale. Näissä on käytetty sekä villa- että puuvillalankaa. Monimutkaisemmat tyypit on virkattu villalangasta, ja niiden tavallisin pohjaväri on punainen. Kuvioväreinä ovat keltainen, sininen ja vihreä. Olkaimet on vuorattu pieniruutuisella puuvillakankaalla. Tavallisesti niissä on kiinnittämistä varten päissä nahkakaistaleet, joissa on napinlävet. Usein päissä on suuret punaiset tupsut, ja niitä onkin kutsuttu tupsuhenkseleiksi (stortofshängalen). Puuvillaisten olkainten värit ovat punainen ja valkoinen, ne ovat vuoraamattomat ja usein napinlävet on virkattu olkaimiin. Olkaimet on virkattu pituussuunnassa. Niiden kuvioita ovat köynnökset, kukka-aiheet ja ässänväärät.

Pussejaon virkattu erityisesti 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Suurin osa on ollut tupakka- ja rahapusseja, mutta myös taskukellon suojaksi on virkattu pusseja. Pusseja on myös tehty käsilaukuiksi. Pussit ovat 10 - 15 cm leveitä ja 15 - 20 cm korkeita. Virkkaaminen on aloitettu pussin pohjasta. Yläreunassa on nauhakuja ja koristereunus. Pussi on suljettu nauhakujaan pujotetun nyörin avulla, jonka päissä ja pussin pohjassa on tupsut ja joissain vielä lasihelmiä. Kun pussi oli taskussa, tupsut näkyivät ulkopuolella.

Kuviot vaihtelevat yksinkertaisista geometrisista hyvinkin koristeellisiin. Erityisen koreita olivat sulhaspussit, joihin oli virkattu vuosiluku ja usein myös nimikirjaimet. Suurin osa kansanomaisista pusseista on virkattu villalangasta, joskin myös silkistä virkatut pussit ovat tunnettuja säätyläisten keskuudessa.

Kodin sisustukseen virkatuista esineistä suuritöisimpiä ovat olleet suuret peitot. Teerijärvellä on 1860-luvulla virkattu upea peitto, jonka kuvioina on kukka- ja ässänvääräaiheita. Peitto on kooltaan 146x182 cm, ja sen tekemiseen on kulunut valtavasti työtunteja, arviolta ainakin 200. Peiton pohjavärinä on tummanruskea ja kuvioväreinä punainen ja vihreä villalanka. Vuonna 1848 Närpiössä syntynyt ja elänyt Maria Lillnix oli taitava virkkaaja, joka teki mm. molemmille tyttärilleen suuret peitot vuosina 1913 ja 1914. Peitoissa on punainen pohja ja lampaanmustat kuviot. Ne muistuttavat täkänää.

Kirjovirkkaus tunnetaan myös muissa Pohjoismaissa, joskin Suomessa on säilynyt muita maita enemmän aineistoa. Myös turkinvöitä on virkattu monissa maissa. Norjassa on virkattu erityisesti sormikkaita. Myös myssyt, pussit ja olkaimet ovat olleet tunnettuja. Ruotsissa on virkattu mm. vöitä, olkaimia, päähineitä ja neulottuihin lapasiin reunuksia. Tanskasta ja Islannista tunnetaan virkatut alushameet ja huivit.


Korsnäsinpaidat

kierratys_ja_kasityot.php Sisällysluettelo


Kirjoittaja: Marketta Luutonen