

Korsnäsinpaidat ovat koreita villapaitoja. joissa on yhdistetty neuletta ja virkkausta. Ne edustavat omintakeista suomalaista kansantaidetta ja ovat herättäneet suurta mielenkiintoa ja ihastusta. Tarkkaan ei tiedetä, miksi näitä villapaitoja on alettu 1800 luvulla valmistaa ja mikä on ollut valmistuksen alkusysäys. Tosin niiden suosion voi ymmärtää, kun vain katsoo niitä. Taito ja kiinnostus valmistaa korsnäsinpaitoja on säilynyt Pohjanmaalla näihin päiviin.
Tässä julkaisussa tarkastellaan korsnäsinpaidan tekoon liittyviä tekniikoita ja niiden historiaa sekä yleisemminkin neulepaitojen historiaa. Keskeisenä tarkastelun kohteena ovat kuitenkin korsnäsinpaidat. niiden käyttö ja valmistaminen.
Julkaisussa esitetyt tiedot perustuvat kirjoittajan keräämään aineistoon. Aineisto on koottu eri museoista ja arkistoista sekä yksityishenkilöiltä. Kaikkiaan käytettävissä on ollut noin 60 säilynyttä korsnäsinpaitaa tai valokuvaa Ja muistiinmerkittyä tietoa näistä. Valmista painettua materiaalia paidoista on hyvin vähän.
Neuleen
ja virkkauksen historiaa
Sisällysluettelo