Kaikki teemat
Kansanomaiset nauhat

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen Suomen käsityön museo, Elsa Silpala Suomen käsityön museo, Elsa Silpala K0157/0028






Kuteelliset nauhat
Lautanauhat

Lautanauhan kutomiseen tarvittiin parillinen määrä ohuita, sileäpintaisia lautoja. Kestävyyden vuoksi laudat olivat yleensä puuta, mutta muitakin materiaaleja on käytetty, esimerkiksi luuta, sarvea ja nahkaa (Trotzig & Axelsson 1958, 7.) Laudat olivat yleensä 3-8-kulmaisia ja niiden jokaisessa kulmassa oli reikä. Kulmat pyöristettiin ja merkittiin eri väreillä, jotta järjestyksen säilymistä oli helpompi seurata. Kude pidettiin kävyllä, kuten pirtanauhassakin. Loimi luotiin seinässä tappien välissä ja kiinnitettiin toisesta päästä kutojan vyötärölle ja toinen pää pingotettiin seinään tai muuhun kiinteään kohteeseen. Valmistuva nauha kierrettiin vyökelalle (Merisalo 1978, 20–21, 23.)

Loimilangat pujotettiin saman laudan reikiin aina samalta puolelta, joko vasemmalta tai oikealta. Joka toiseen lautaan loimi pujotettiin tavallisesti eri puolelta. Näin saatiin aikaan loimilankojen erisuuntainen kierre, joka mahdollisti erilaisten kuvioiden teon. Loimilankoja pujotettaessa laudat otettiin käteen aina siten, että samoilla väreillä merkityt kulmat tulivat aina kohdakkoin. Loimea kiristettäessä laudat asettuivat vierekkäin kyljelleen, samanväriset kulmat samaan suuntaan osoittaen (Merisalo 1978, 21. Vuorela 1977, 488.)

Lautojen ja kutojan väliin muodostui tällöin viriö, johon kudelanka pujotettiin. Yksinkertaisimmissa malleissa kaikkia lautoja käännettiin kutojasta poispäin loimen suuntaan neljänneskierroksen verran, jolloin saatiin aikaan uusi viriö. Kude painettiin paikalleen vetämällä tai kävyn avulla. Kuteen avulla voitiin myös säädellä valmistuvan nauhan leveyttä, haluttaessa kapeaa nauhaa voitiin loimilangat kiristää suppuun kuteen avulla. Lautoja käännettiin siis aina kaikkia kerralla samaan suuntaan eli eri värein merkityt kulmat pysyivät aina kohdakkain. Koska nauha muodostui loimilankojen kiertymisestä toistensa ympärille, alkoi myös kutomaton loimi kiertyä. Tätä voitiin käyttää kutomisessa hyväksi ja kierrettä alettiin purkaa kääntämällä lautoja välillä vastakkaiseen suuntaan. Suunnan muutos mahdollisti kuvion muuttumisen erisuuntaiseksi (Merisalo 1978, 23. Saarto 1939, 17.) Lautoja voitiin käännellä myös ryhmittäin eri suuntiin, mikä mahdollisti monimutkaisemmat kuvioinnit.

Kuviot muodostuivat eri värisistä loimilangoista sekä eri suuntaisista lautojen kierroista. Erilaisia kuoseja saatiin myös aikaan pujottamalla loimia lautojen reikiin eri järjestyksessä tai käyttämällä erikulmaisia lautoja – nelikulmaisen sijasta esim. kuusikulmaisia. Mitä enemmän laudoissa oli reikiä, sitä suuremmat mahdollisuudet oli varioida kuvioita (Thorman 1944, 178.) Samaa loimea saattoi myös kutoa kaksikin henkeä. Loppuloimen sotkeutuminen estyi, kun toinen ihminen kutoi lautojen toiselle puolelle avautuvaa viriötä (Merisalo 1978, 20. Vuorela 1977, 488.)

Lautanauhan rakenne muotoutui silmukkamaiseksi, kun lautoja käännettäessä kunkin laudan langat kiertyivät nyörimäisesti toistensa ympärille. Kude sitoi erilliset nyörit yhteen. Lautanauhan rakenteessa on erikoista se, että kude ei tule näkyviin valmiissa nauhassa lainkaan (Saarto 1939, 15.) Lautanauhan tunnistaa pinnan pituussuuntaisesta, silmukkamaisesta rakenteesta, jollaisia Suomen lautanauhat pääasiassa ovat. Myös silmukaton ripsipinta oli mahdollinen ja se saatiin aikaan pujottamalla loimi kuhunkin lautaan vain kahteen vastakkaiseen reikään (Kaukonen 1965, 68, 70.)


Kuteettomat nauhat

Sisällysluettelo


Kirjoittaja: Susanna Terho