Kaikki teemat
Kansanomaiset nauhat

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen




Kuteettomat nauhat
Ristikkonauhat

Ristikkonauhojen teossa varsinaisia työvälineitä ei ole. Perinteisesti ristikkonauhat on tehty sormin sormeilemalla, mutta apuna voitiin käyttää myös tikkuja viitelöinnin tapaan. Loimi pingotettiin yleensä seinään, kuten viitelöitykin nauha (Kaukonen 1965, 88.) Ristikkonauhojen kutomisessa käytettiin hyväksi palmikointitekniikkaa. Kukin loimilanka toimi vuorollaan kuteena, jota sormeiltiin nauhan reunasta toiseen tai keskelle.

Sormeilu tarkoittaa sitä, että loimesta poimitaan sormin viriö, johon kude pujotetaan (Saarto 1955, 162.) Loimilankoja poimittiin vuoroin ylös ja painettiin vuoroin alas – kuteena toimivaa loimilankaa voitiin juoksuttaa esimerkiksi yhden loimen ali ja toisen yli (palttina) tai kerralla kahden loimen yli ja kahden ali (toimikas) (Kaukonen 1965, 88).

Ristikkonauhojen pintarakenne muistuttaa loimilangan juoksuttamisesta riippuen joko selvää ristikkoa tai palmikkomaista kuviointia. Ristikkonauha on rakenteeltaan myös hyvin joustavaa ja niitä onkin suosittu mm. sukkanauhoina ja kapalovöinä. Itä-Suomessa ristikkonauhatekniikalla tehtiin myös miesten matkaturkkien vöitä (Kaukonen 1965, 91. Merisalo 1978, 30.) Ristikkonauhatekniikan ja verkkonauhatekniikan ero on se, että ristikkonauhassa lankoja ei kierretä toistensa ympäri, vaan ne vuoroin nostetaan tai painetaan toistensa yli ja ali, ja samalla juoksutetaan kukin loimilanka vinottain kuteena reunasta toiseen. Viitelöinnissä poimitut langat kierrettiin toistensa ympäri siten, että syntyi vinosilmukkainen, solmuton verkko.

Lyhyitä nauhoja voitiin sormeilla käsissä ilman pingotusta, mutta pidemmät loimet kiinnitettiin yleensä seinään, koska loppuloimi olisi kudottaessa muutoin sotkeutunut. Jos loimi oli pitkä ja pingotettu vaikka seinään, tehtiin loimeen tiuhtaus. Poiminta aloitettiin tiuhdan vierestä ja saatu viriö kuljetettiin myös loimen toiseen päähän ja kiristettiin molemmista päistä. Apuna voitiin käyttää myös tikkuja, kuten viitelöinnissäkin (Saarto 1955, 163.) Kudottaessa piti kiinnittää huomiota lankojen kiristämiseen, koska se vaikutti paitsi nauhan leveyteen myös kudoksen luonteeseen ja kuviomuotojen nousuun eli vinouteen. Jos loimilangat pingotettiin kudottaessa tiukalle, tuli nauhasta ripsimäistä, löyhempi pingotus antoi kuvioille vinouskulmaa (Saarto 1955, 162.)

Ristikkonauhan valmistukseen käytettiin yleensä villalankaa, jonka piti olla hyvin kierrettyä ja kerrattua, jotta se ei kudottaessa hankauksessa nuhraantunut. Tekniikasta johtuen ristikkonauhan kuviot muodostuivat yleensä vinoruuduiksi tai v-kirjaimen muotoisiksi peräkkäisiksi kuvioiksi tai siksak-muotoiseen malliin. Eri värisillä, toisistaan erottuvilla loimilangoilla kuviot saatiin hyvin erottumaan. Väritykseltään ristikkonauhat olivat yleensä kolmi-nelivärisiä. (Kaukonen 1965, 89. Saarto 1955, 162.)


Pirtanauhojen alueellisia ominaispiirteitä Suomessa

Sisällysluettelo


Kirjoittaja: Susanna Terho