Kaikki teemat
Kansanomaiset nauhat
Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen

Johdanto

Nauhojen kutomisella ja käytöllä on pitkät ja moninaiset perinteet niin Suomessa kuin maailmanlaajuisestikin. Kudotut ja palmikoidut tekstiilinauhat kuuluvat Suomen esineellisen kansankulttuurin vanhimpaan, esihistorialliselta ajalta periytyvään kerrostumaan (Merisalo 1978, 14.) Nauhojen valmistamisen taito ja moninaiset käyttötavat olivat voimissaan aina 1800-luvun loppupuolelle asti. Nauhaperinteen katoamisesta kerrotaan osuvasti 1930-luvulla painetussa kirjasessa, jossa mainitaan että tunnetussa Lemin nauhapitäjässä pirtanauhojen teko oli tuolloin enää vain harvojen osaama taito eikä muita nauhatyyppejä oltu enää 50 vuoteen tehty (Salo 1930, 46-47). Nauhaperinnettä on koitettu ylläpitää 1900-luvulla eri käsityöpiirien toimesta ja hetkittäin se lieneekin herännyt eloon, tosin hieman eri muodoissaan kuin ennen. Suomalaiset liittävät nauhat ehkä yleisimmin kansallispukuihin kuuluvaksi osaksi, mutta todellisuudessa nauhat ovat oma erillinen kokonaisuutensa ja niillä on myös oma erillinen maailmansa. Toivottavasti seuraava katsaus nauhoihin herättää aiheesta uudenlaisia ajatuksia ja kiinnostusta nauhankutomiseen.

Nauhoja on tutkittu verrattain vähän. Toini-Inkeri Kaukosen (1965) kansatieteellinen tutkimus Suomen kansanomaisista nauhoista keskittyy tarkastelemaan lähinnä nauhojen historiaa, käyttötapoja ja erilaisia nauhatyyppejä. Teos on kattava ja antaa hyvät pohjatiedot kansanomaisten nauhojen historiasta. Viivi Merisalo (1978) esittelee teoksessaan erilaisten nauhojen tekniikoita ja kutomista. Kirjassa on myös monipuolinen perinteisiin nauhamalleihin perustuva ohjeosio mallikuvineen ja teos onkin oiva opas nauhojen kutomisesta kiinnostuneelle. Nämä kaksi teosta muodostavan peruskiven, jolle nauhatutkimus Suomessa perustuu. Anni Talaskiven (1985) Punapaula on peruskirjanen nyörien ja nauhojen tekemisestä kiinnostuneelle. Arkeologian näkökulmasta nauhoja on tutkinut Seija Sarkki (1979) teoksessaan Suomen ristiretkiaikaisia nauhoja. Tutkimus painottuu hautalöytöjen nauha-aineiston esittelyyn, mutta tutkimuksessa perehdytään myös hieman esihistoriallisen ajan nauhojen olemukseen sekä käyttöön. Edellä mainittujen selvästi nauhoihin keskittyneiden teosten lisäksi erilaisissa tekstiilihistoriaa ja kansanomaista pukeutumista käsittelevissä teoksissa on jonkin verran nauhoihin liittyvää aineistoa (Ks. esim. Kaukonen 1985, Dahl 1987, Sirelius 1915).

Suomalaiset nauhatutkimukset ovat melko vanhoja, 1960–70 –luvuilla tehtyjä. Nauhatutkimuksessa on useamman vuosikymmenen aukko ja tuoretta tietoa on saatavissa vähän. Esihistorialliselta ajalta on olemassa uudempaa tutkimusta liittyen muinaispukuihin lähinnä Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin ja kumppanien (1984) tekemänä. Näissäkin tutkimuksissa nauhat ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Ulkomaisesta uudemmasta tutkimuksesta voisi mainita Annemarie Seiler-Baldingerin (1994) tekstiilitekniikoihin keskittyneen teoksen, jossa esitellään havainnollisin piirroksin myös nauhatekniikoita. Virolainen Eevi Astel (1998) on puolestaan koonnut teokseen Eesti vööd erilaisia virolaisia nauhamalleja, joita esitellään herkullisina värikuvina runsain mitoin. Kirjassa on myös lyhyt historiaosuus.

Nauhoilla on ollut erittäin keskeinen rooli tekstiilitaiteen historiassa jo varhaisista ajoista lähtien. Nauhojen kutomisella ja käytöllä on pitkät ja moninaiset perinteet, vaikka sitä ei yleisesti tiedostetakaan (Geijer 1994, 80). 2000-luvun ihminen tunnistaa yleisimmin pirtanauhan, mutta muut nauhat ja niiden käyttö sekä merkitys jäävät usein tuntemattomiksi. Mitä tekstiilinauhat sitten oikeastaan ovat? Mihin nauhoja on käytetty? Mikä niiden tarkoitus on ollut? Tässä julkaisussa keskitytään pääasiassa kolmeen nauhatyyppiin: lautanauhoihin, pirtanauhoihin ja viitelöityihin verkkonauhoihin, paikoin mukana on myös ristikkonauha. Tarkastelukohteina ovat kyseisten nauhojen historia Suomessa ja Pohjoismaissa. Lisäksi luodaan katsauksia muualle maailmaan ja havainnollistetaan nauhojen monisatavuotista historiaa.. Tarkoituksena on tuoda esille nauhojen erilaisia käyttötapoja menneinä aikoina sekä perehdyttää lukija nauhojen monipuoliseen ja kiehtovaan maailmaan, jossa nauhoilla ei ole ollut vain käytännöllisiä käyttötapoja vaan myös tapakulttuuriin ja uskomuksiin liittyneitä merkityksiä.

Miten nauhoja valmistettiin? Ketkä nauhoja tekivät ja miten eri nauhatyypit eroavat toisistaan? Nauhat ovat erityisen monipuolisia siinä mielessä, että eri tekniikoilla nauhoihin saatiin erilaisia ominaisuuksia, esim. lujuutta tai joustoa ja siten niiden käyttötapoihin tuli laajuutta (Geijer 1994, 80). Julkaisussa selvitetään nauhojen kutomiseen liittyen, mitä työvälineitä on käytetty, millaisia erilaisia tekniikoita on olemassa ja miltä eri nauharakenteet ja mallit näyttävät. Loppupuolella tarkastellaan myös Suomen sisällä olevia erilaisia nauhakulttuurialueita ja pohditaan nauhankudonnan luonnetta. Oliko kutominen harrastusta vai ammattimaista työtä?

Lisäksi luodaan katsaus Suomen käsityön museon kokoelmissa oleviin nauhoihin. Lopuksi pohditaan nauhojen nykytilaa, mihin nauhoja voitaisiin 2000-luvulla käyttää sekä ideoidaan uusi käyttömahdollisuuksia nauhatekniikalle sopiviksi?


Nauhojen historiaa

Sisällysluettelo


Kirjoittaja: Susanna Terho