Kaikki teemat
Kansanomaiset nauhat

Suomen käsityön museo, Liisa Korhonen SKM 0001/0899 ja 0001/0952



Nauhojen paikallisia nimityksiä

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanoo jo sanontakin. Nauhojen keskeisestä asemasta osana kansanomaista pukeutumista ja kulttuuria kertovat nauhojen monet murteelliset nimitykset, joita on kirjattu jälkipolville muistiin.

Lounais-Suomessa pirtanauhasta on käytetty nimityksiä poluste, polukset, rihmat. Hämäläiset puolestaan puhuivat tiuhtarihmasta, pohjalaiset viularihmasta ja pauloista. Keski-Suomessa ja Savossa pirtanauha tunnettiin nimellä rippunauha, Etelä-Savossa ja Kaakkois-Suomessa siteinä – siteistä puhuttiin osin myös Keski-Suomessa ja Etelä-Hämeen kulmilla. Kymenlaaksossa, Länsi-Karjalassa ja Kaakkois-Savossa poimintakuviollisia nauhoja kutsuttiin erikoisesti palmikoiksi, vaikka tekotapa ei mitenkään muistuta palmikointia. Eri puolilla Suomea pirtanauhoja on nimitetty eri tavoin myös käytön mukaan – esimerkiksi tytönvyöksi, ohjasnauhoiksi, sulhasvyöksi, matkavyöksi ( Kaukonen 1965, 35–36, 50.)

Lautanauhan murteellisia nimityksiä ei ole muistissa läheskään niin runsaasti kuin pirtanauhoista ja nauhapirroista. Tämä seikka vahvistaa sitä tosiasiaa, että 1800-luvulla pirtanauhat elivät puolestaan omaa kukoistuskauttaan. Lautanauhasta on paikoitellen Raja-Karjalassa käytetty nimitystä hiiretyisvyö tai hiiretyinen vyö, itäisellä Kannaksella viilivyö tai lautojen lukumäärän mukaan nel’lautanen vyö. Pyhäjärvellä (Vpl.) lautanauha tunnettiin nimellä stakkavyö, Kirvussa ja Ruokolahdella tikutteena. Mäntyharjulla puhuttiin nästäkästä. Kymissä käytettiin kutomiseen tarvittavista laudoista nimeä pielikka (Kaukonen 1965, 72.)

Viitelöityjen nauhojen verkkomainen rakenne on vaikuttanut siihen, että monin paikoin on käytetty verkko-johdannaisia nimityksiä. Karjalassa tavattiin puhua verkkovyöstä, vaikka verkkonauhaa ei olisikaan vyönä käytetty. Käytäntö lienee levinnyt laajemmaltikin (Kaukonen 1965, 98.) Nauhan verkkomainen rakenne on antanut leimansa mm. Pohjanmaalla esiintyneeseen nimitykseen verkkooset rihmat (esim. Isokyrö, Laihia). Verkkonauhan työtapaa nimitettiin noukkimiseksi, joka taas on ollut alkulähteenä nimitykselle noukittu rihma (Isokyrö). Etelä-Satakunnassa ja Hämeessä on puhuttu vetikoista ja vetuloiduista nauhoista. Punkalaitumella verkkonauhoja on sanottu aataminpauloiksi. Myös kutomisessa apuna käytetyistä tikuista on johdettu nauhalle nimityksiä. Pohjanmaalla on paikoin puhuttu tikkurihmasta, joka viittaa osin myös ruotsalaiseen nimitykseen pinnband. Käsityöpiireissä verkkonauhoja nimitetään virallisesti viitelöidyiksi nauhoiksi ja työtapaa viitelöimiseksi (Kaukonen 1965, 99, 100–101.)

Ristikkonauhoilla ei ole ollut yhteistä kansanomaista nimitystä. Yleisemmin niistä on käytetty nimitystä seinävyö tekotavan mukaan. Käyttötarkoitukseen liittyen ristikkonauhoja on kutsuttu myös turkinvöiksi. Pääasiassa murteelliset nimitykset ovat erilaisia muunnelmia ristikko sanasta, esim. ristikkoinenvyö (Laatokan Karjala, Kurkijoki). Kaakkois-Suomessa käytetty on sanaa pusakko turkinvyöstä, joka tarkoitti joko ristikkovyötä tai verkkovyötä. Pohjanmaalla ristikkonauhan palmikointitekniikasta käytetty nimeä rahnikoida (Kaukonen 1965, 99, 100–101.)


Mökin mummojen harrastusta vai ammattimaista nauhankudontaa?

Sisällysluettelo


Kirjoittaja: Susanna Terho