Lähteitä ja kirjallisuutta
Tekijät

 

Opintokäynnin suunnittelu

Tutustumiskäynnistä Heiskan taiteilijakotiin sovitaan aina ennakolta Keski-Suomen museon museolehtorin kanssa. Opintokäynnin kesto on 1½ tuntia. Jo ennen vierailua ennen on hyvä tutustua Heiskan perheeseen ja taiteilijakotiin, johdatella lapset ja nuoret taiteilijoiden maailmaan sekä lyhyesti myös Jyväskylän kaupungin vaiheisiin. Lisäksi museolehtorille olisi hyvä mainita etukäteen valitsemistanne tehtävistä, jotta hän osaa ottaa ne huomioon opintokäynnin suunnittelussa.

Koska Heiskan taiteilijakoti on ihan oikea koti ja samalla museo, siellä tulee käyttäytyä aivan kuin olisimme kylään kutsuttuina. Taiteilijakodin esineisiin ei saa koskea, mutta tarvittaessa museolehtoria voi pyytää näyttämään esineitä ja taideteoksia lähemmin. Taiteilijakodin hieman ahtaiden ja sokkeloisten tilojen vuoksi koululuokka on tutustumiskäynnillä hyvä jakaa kahteen osaan. Kun toinen ryhmä on vierailulla Heiskan taiteilijakodissa, voi toinen osa luokasta työskennellä koulussa, tutkia Heiskan talon ympäristöä ja tehdä siihen liittyviä museolehtorin kanssa sovittuja tehtäviä tai tutustua kokonaiskuvan saamiseksi Jyväskylän kaupungin vaiheisiin naapurissa olevassa Keski-Suomen museossa. Opintokäynnit ovat koululais- ja opiskelijaryhmille ilmaisia. Toivotamme antoisaa kuvataidematkaa Jonas, Maikki ja Vappu Heiskan seurassa!

Museolehtori Heli-Maija Voutilainen, Keski-Suomen museo
Kuvaamataidon lehtori Marjo Autio-Hiltunen, Jyväskylän yliopisto/OKL
Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuksen kuvataideopiskelijat:
Anna-Maija Alajääskö, Sanna Lagertedt, Marja Miesperä, Aino Taskinen ja Kati Turden.