Lähteitä ja kirjallisuutta
Tekijät

Heiskan taiteilijakoti

Jonas, Maikki ja Vappu Heiskan koti on ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka omaperäinen 1900-luvun alkupuolen taiteilijakoti-ilme on säilynyt myöhempien hienovaraisesti tehdyn laajennuksen ja korjausten yhteydessä.

Kodin esineistö, taide- ja kirjakokoelmineen, valokuvineen sekä arkisto-aineistoineen tarjoaa niin jyväskyläläisille, keskisuomalaisille kuin muualtakin tuleville jatkossa lukemattomia retkiä taiteilijaperheen elämään aidossa kotiympäristössä.

Ateljeekoti poikamiestaiteilijalle

Toivakkalaissyntyisestä taidemaalari Jonas Heiskasta tuli pysyvästi jyväskyläläinen vuonna 1911. Hän hankki tuolloin tontin kaupungin uudesta, viidennestä kaupunginosasta. Vuonna 1912 tontille rakennettiin Heiskan yhdessä Lapinlahdelta kotoisin olleen Antti Halosen kanssa suunnittelema "atelierirakennus" sekä tarpeellinen ulkohuone käymälöineen ja varastoineen.

Kaupunkilaista taiteilijakotia hallitsi samalla tavalla kuin vuosisadan vaihteen erämaa-ateljeitakin korkea, suuri-ikkunainen taiteilijan työhuone, jota lämmitettiin jyhkeällä, ajan hengen mukaisesti koristellulla takkauunilla. Ison huoneen kahdella sivulla olivat lehtereiksi kutsutut parvet, joista Jyväsjärven puoleista taiteilija käytti nukkumapaikkanaan; toinen oli varattu vieraille. Kellarikerrokseen, talon kivijalkaan, tehtiin pari asuinhuonetta, peseytymistilat, kellari ja puuvaja.

Poikamiehenä uutta taloaan asustanut Heiska kalusti kotinsa yksinkertaisesti. Sisustukseen kuuluivat kiinteät, niukasti koristellut seinänvieruspenkit, omatekoiset haaparangoista kootut tuolit, joiden istuinosa oli tuohipunosta, pöytä sekä taiteilijan tärkeimmät työvälineet: maalausteline ja höyläpenkki varusteineen.

Heiskan talo toimi 1910-luvulta lähtien jyväskyläläisen kulttuurielämän näyttämönä. Paitsi, että se oli keskisuomalaisen taiteilijan työ- ja näyttelytila, siellä kohtasi muukin taideväki. Heiskalla pidettiin Jyväskylään taidenäyttelyitä järjestäneen ja taiteilijoiden ja taiteen ystävien yhteisenä yhdistyksenä toimineen Keski-Suomen Taideseuran kokouksia. Myös kaupungin musiikkiväkeä kokoontui Kramsunkadun taiteilijakodissa, sillä viulua ja huilua soittanut Jonas Heiska kuului Jyväskylän amatööriorkesterin vakituiseen kokoonpanoon.

Perhe-elämää

Juhannuksena 1920 Jonas Heiska solmi avioliiton tuttavaperheen, Jyväskylän maaseurakunnan kanttorin Kalle Aron ja hänen vaimonsa Karoliinan vanhimman tyttären Impi Rauha Marian eli Maikin kanssa.

Viistoista vuotta miestään nuorempi Maikki Heiska (1889-1961) oli Jyväskylän tyttökoulusta päästyään opiskellut Helsingin musiikkiopistossa soololaulua ja pianonsoittoa ja valmistui opettajaksi vuonna 1911. Jyväskylään palattuaan hän antoi yksityistunteja pianonsoitossa ja toimi naimisiin mentyään 1920-luvulla soitonopettajana Jyväskylän seminaarissa ja myöhemmin 1940- ja 1950-luvulla Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa. Useat sukupolvet jyväskyläläisiä pikkupianisteja ja vähän isompiakin sai pianonsoiton oppinsa Maikki Heiskan oppilaana Kramsunkadun ateljeekodissa.

Jonas ja Maikki Heiskan ainoa lapsi, tytär Vappu syntyi 29.4.1921. Vapun kiinnostus suuntautui pienestä pitäen kuvataiteiden kuin musiikin puolelle. Äiti tallensi kirjekuoreen Vapun varhaisia käsialoja ja tytöllä oli oma vihko, johon hän lyijykynällä luonnosteli jo varhain piirustuksiaan, siivekkäitä keijuja, ateljeen komeaa takkauunia ja tuolin päälle tekemäänsä maljakkoasetelmaa. Perheenjäsenten kirjalliset taipumukset pääsivät oikeuksiinsa etenkin merkkipäivinä, jolloin kirjoitettiin onnittelurunoja ja jouluna, kun lahjat varustettiin paketin sisällöstä vihjailevilla omatekoisilla arvoituksilla ja loruilla.

Perheen perustaminen näkyi myös kodin sisustuksessa. Tekstiileillä, kukilla ja pikkuesineillä Maikki Heiska loi lisää kodikkuutta aiemmin niukasti sisustettuun ateljeehen, joka alkoveineen oli samalla perheen olohuone.

Kodin laajennus

Jonas Heiska oli vuonna 1912 rakentanut kodin itselleen, eikä se parvella olevine makuutiloineen ja pienine keittiöineen ollut kovinkaan käytännöllinen perheasunto.

Syksyllä 1926 käännyttiin arkkitehti Kerttu Tammisen puoleen. Hän suunnitteli "atelierirakennuksen" Kramsunkadun puoleiseen päätyyn lautarakenteisen, kaksikerroksisen laajennuksen, jonka alakertaan valmistui saliksi kutsuttu olohuone ja yläkertaan vanhempien makuuhuone. Myös keittiötä ja parvekkeellista kuistia laajennettiin.

Laajennuksen jälkeen 1930-luvulla Heiskan perheen kodista tuli yksi Jyväskylän nähtävyyksistä. Erikoinen talo sijaitsi mukavan kävelymatkan päässä keskustasta "uudessa puistokaupungissa", seminaarin takana. Rakennuksen kirkkosalia muistuttavassa ateljeessa ja kellarikerroksen alagalleriassa, kuten aikakauden lehdissä tiloja nimitettiin, oli esillä pysyvä Jonas Heiskan teosten näyttely.

Pihapiirikin tarjosi kävijöille ihmeteltävää. Paitsi, että rinnetontilla kasvoi vankkoja punarunkoisia mäntyjä ja kauniita koivuja, oli sinne istutettu omenapuita ja marjapensaita. Mehiläispöntöt reunustivat alapihalle, kasvimaalle ja saunalle johtavia kiviportaita. Todelliseen erikoisuuteen kävijä törmäsi alapihalla. Jonas Heiska oli tehnyt sinne maahan kaivetun saunan, jonka löylyt olivat taiteilijan mukaan vertaansa vailla. Vilvoittelupaikkakin oli järjestetty saunan tuntumaan: Tuskastuneena Jyväsjärven likaiseen veteen taiteilija oli kaivanut pihaan pienen uima-altaan.

Ateljeetalo koulukotina

Kun Jonas Heiska kuoli 63-vuotiaana maaliskuussa 1937, jäi Maikki Heiska 15-vuotiaan Vapun yksinhuoltajaksi. Koska koti oli suuri, sai Maikki Heiska opetustyönsä ohella lisäansioita vuokraamalla isosta talostaan tiloja muun muassa Jyväskylään kauempaa tulleille koululaisille ja korkeakouluopiskelijoille. Myös Vapun opiskellessa Helsingissä kuvaamataidonopettajaksi 1940-luvulla, äidillä riitti kotona nuorta seuraa.

Kodin sisustusta modernisoitiin hiljalleen. Hankittiin pehmustettuja nojatuoleja ja uusia tekstiilejä. Suurin muutos oli kuitenkin ateljeen, alkovin ja eteisen hirsiseinien peittäminen. Puulämmitteinen hirsitalo oli vetoisa, eivätkä lisälämmittimetkään riittäneet kylmänä sotatalvena 1942. Vappu vastusteli kirjeessä äidilleen "atelierin kauniiden hirsiseinien tukkoon pistämistä", mutta totesi, että "kaipa se lämmön vuoksi oli tarpeellinen toimenpide".

Maikki Heiska jatkoi opetustyötään lähes kuolemaansa, elokuuhun 1961 asti. Vappu oli opettajaksi valmistuttuaan vuodet 1950-1953 töissä Saarijärven yhteiskoulussa. Vuonna 1954 hän sai kuvaamataidon lehtorin paikan Vaajakosken yhteiskoulusta ja palasi takaisin lapsuuden kotiinsa asumaan äitinsä kanssa.

Vappu Heiskan ateljee ja koti

Jo ennen äidin kuolemaa Vappu Heiska vietti suuren osan loma-ajoistaan ulkomailla, etupäässä Italiassa. Pidempiaikaisten virkavapauksien jälkeen, vuonna 1972 hän irtisanoutui vakinaisesta kuvaamataidonlehtorin työstään ja jättäytyi vapaaksi taiteilijaksi. Kramsunkadun kodista tuli tukikohta, jonne Vappu Heiska ulkomaanmatkoiltaan palasi kissojensa luokse.
Vappu Heiska teki äitinsä kuoleman jälkeen talossa vain välttämättömiä muutoksia. Pienen keittiön kaapistoja uusittiin, kellariin tehtiin peseytymistilat lämminvesivaraajineen ja viemäröinteineen. Sähköpattereilla helpotettiin jatkuvaa uunien lämmitysurakkaa.

Kun isä oli käyttänyt korkeaa ateljeeta työtilanaan, muokkasi Vappu vähitellen salista oman, valoisan ateljeensa. Vanha puoli jäi "olohuoneeksi" takan eteen katosta ripustettuine korituolineen. Talon valmistumisesta saakka ateljeessa seissyt kaappikello sai olla omassa nurkassaan oviaukon vieressä ja isän höyläpenkki löysi paikkansa ateljeen alkovin ikkunan edestä.

Puita eri vuoden aikoina valokuviin ja töihinsä runsaasti ikuistanut Vappu Heiska antoi tontin kasvillisuuden vähitellen villiintyä ja toimia useiden teostensa inspiraation lähteenä.