top

Joulukuusi ja joulukoristeet

Nykyjoulun ulkoiset rakennusaineet ovat pitkälti peräisin 1800-luvun porvarisperheen idyllistä, jossa koti oli perheen viihtyisä tyyssija. Aikakauden sisustustyyliin kuului yltäkylläinen koristaminen ja tavarapaljous, joka tänään luokiteltaisiin lähinnä rihkamaksi. Jouluna koti haluttiin ja halutaan yhä saattaa edustuskuntoon siivoamalla se perusteellisesti ja hankkimalla uutta vanhan ja kuluneen tilalle. Perusteellinen siivous kuului asiaan myös talonpoikaisessa joulussa, jolloin asuinrakennukset siivottiin ja tupien mustuneet seinät ja katot peitettiin puhtailla päreillä. (Uusi ajantieto s. 240, Juhlakirja s. 199)

Yksi joulun keskeisimmistä koristeista on joulukuusi. Puut, puiden oksat ja muu vihreä kasvillisuus ovat olleet yleisiä juhlien koristajina eri kulttuureissa kautta aikojen. Ensimmäiset maininnat koristelluista joulukuusista ovat 1500-1600 lukujen vaihteesta Saksasta. Suomessa vanha kansanomainen tapa pystyttää juhannus-, hää- ja nimipäiväkuusia sekä tapa tehdä karsikoita merkkitapausten muistoksi on ollut otollinen pohja joulukuusen yleistymiselle. Nimipäiväsankarin vuoteen viereen tuotu nimipäiväkuusi oksille ripustettuine lahjoineen ja koristeineen heijastui myös ensimmäisiin joulukuusiin Suomessa. Aluksi joulukuuset ovat ilmeisesti olleet pieniä ja ne olivat henkilökohtaisesti omistettuja perheen jokaiselle jäsenelle. Kuuseen sidottiin kullekin annettavat lahjat. Kuuset olivat myös koristeellisina esillä koko jouluvierailusesongin ajan. (Juhlan aika s. 216, Joulukontti s. 53, Vuotuinen ajantieto s. 202)

Suomessa joulukuusen leviäminen joka kodin keskipisteeksi alkoi varakkaista säätyläiskodeista kaupungeissa. Ensimmäinen maininta joulukuusesta on vuodelta 1829, jolloin helsinkiläisen paroni von Klinckowströmin kodissa oli kahdeksan pientä kuusta, yksi kullekin perheenjäsenelle. 1800-luvun lopulla joulukuusi yleistyi myös maaseudulla muun muassa kansakoulujen joulujuhlien välityksellä. 1920-luvulla se tunnettiin jo koko maassa. Alkuun maaseudulla joulukuusi tavallisesti ripustettiin latvastaan tuvan orteen. Kaupungeissa joulukuusia alettiin pystyttää ulos 1800-luvun puolivälin jälkeen. Kun kuusi yleistyi myös köyhimmissä kodeissa, ulkokuusia ei enää pystytetty, kunnes tapa elvytettiin 1930-luvulla Yhdysvalloista saatujen esikuvien mukaan. Joulukuusista tuli myös julkisten rakennusten ja liiketilojen somistus sähkökynttilöiden ja värikkäiden jouluvalojen myötä. (Uusi ajantieto s. 239-241)

Kuusi sellaisenaan ei vastannut 1800-luvun tyyli-ihanteita, vaan sitä piti koristella monin tavoin ennen kuin se sopi kodin muuhun sisustukseen. Protestanttisen Euroopan joulunvieton esikuvamaasta Saksasta joulukoristemuodit levisivät ympäri maailman. Lasista puhalletut kimmeltävät punaiset, siniset, hopean- ja kullanväriset pallot ja kävyt olivat hyvin suosittuja. Muita tyypillisiä koristeita ovat olleet lippunauhat, paperiketjut, lametta-nauhat, omenat tai muut hedelmät, piparkakut, hapsukaramellit, olkikoristeet, latvatähti sekä erityisesti kynttilät. Parafiinin keksiminen 1830-luvulla teki kynttilöistä hinnaltaan sopivia poltettavaksi kymmenittäin myös joulukuusessa. Kynttilänpitimiä ruvettiin valmistamaan 1870-luvulla. Ensimmäiset sähkökynttilät tulivat käyttöön jo 1900-luvun alussa, mutta niiden yleistyminen on ollut hidasta aina 1950-luvulle saakka, koska niiden katsottiin turmelevan elävien kynttilöiden aidon tunnelman. Käytännöllisyys- ja turvallisuusnäkökohdat ovat kuitenkin vähitellen päässeet voitolle ja nykyään sähkökynttilät ovat käytössä valtaosassa kodeista. (Uusi ajantieto s. 240, Joulukontti s. 55, internet-lähde)

Joulukuusen koristeet ovat pitkälti säilyttäneet vanhan, pramean tyylinsä, vaikka sisustusihanteet ovat muuttuneet moneen kertaan. Joulukuusen koristeissa on kuitenkin havaittavissa eri-ikäisiä kerrostumia ja muotisuuntauksia. 1890-luvun Saksassa joulukuusi koristeltiin ”loistamaan, kimaltamaan, tuikkimaan ja häikäisemään”. Suomessa 1900-luvun alussa omenat leivonnaiset, konvehdit ja muut pikku herkut saivat paikkansa kuusen oksilla, kuten myös olkikoristeet. Myöhemmin koristeiksi tehtiin paperista leikeltyjä kuvia, paperinauhoja ja lippuja. Siniristilippunauhat olivat suosittuja erityisesti Suomen itsenäistymisen aikaan. Sotavuosina koristeet tehtiin saatavilla olevista materiaaleista, sillä kuusesta ei haluttu luopua. Nykyään muovi on syrjäyttänyt lasin pallojen materiaalina, lametta-nauhat eivät nekään enää ole metallisia. Aika ajoin koristelutyyliä on pyritty yksinkertaistamaan ja luonnonmukaistamaan, mutta viimeistään 2000-luvulla on jälleen siirrytty säihkyvään, mitä moninaisimmissa sävyissä kimmeltelevään ja hyvin runsaaseen koristelutyyliin. Myös kotikäyttöön tarkoitetut ulkovalot ovat yleistyneet pihoilla ja parvekkeilla, joko kuusessa, jossain pihalla kasvavassa puussa tai vaikka parvekkeen kaidetta kiertämässä. (Uusi ajantieto s. 241, internet-lähde1, internet-lähde2)



Joulukuusen ohella kotia koristellaan myös monin muin tavoin. Kynttilät kuuluivat 1800-luvulla olennaisesti pimeän vuodenajan merkkipäiviin ja joulukynttilöitä poltettiin ja poltetaan edelleen myös muutoinkin kuin vain kuusessa. Erityisen suosittuja ovat ikkunoille asetetut kynttilät. Sotien jälkeen Suomeen rantautui ikkunatähti. Betlehemin tähdestä muistuttava koriste syntyi Saksassa 1880-luvulla ja Ruotsissa se tuli yleiseksi 1930-luvulla. Ikkunatähteä jonkin verran nuorempi joulukoriste on oveen ripustettava kranssi. Ovikoriste, kuten valtaosa toisen maailmansodan jälkeen muotiin tulleista koristeista, on lähtöisin Yhdysvalloista.

Joulukukat ovat kuuluneet jouluun jo1800-luvun lopulla, mutta ovat yleistyneet 1920-luvulta lähtien. Koreihin istutetut tulppaanit ja hyasintit olivat ensimmäisiä joulukukkia. 1960-luvulla suosituimmaksi nousi joulutähti. Nykyään myös amaryllikseksi usein kutsuttu ritarinkukka on yksi yleisimmistä joulukukista. Lisäksi vanhoista joulunajan kukista kielo ja annansilmäbegonia sekä uudemmat tulilatva ja joulukaktus ovat kasvattamassa suosiotaan, kuten myös koristellut pienoishavupuut ja viherkasvi-istutukset. Joulunajan vierailulle mentäessä joulukukka lienee yksi yleisimmistä tuliaisista. (Uusi ajantieto s. 243, internet-lähde)

Himmeli, Tuomaanristi, joululintu ja joulukruunu ovat alunperin länsi- ja eteläsuomalaisia talonpoikaisia joulukoristeita, jotka ovat mukautuneet myös nykyaikaan ja kaupunkiasuntoihin. Maalaistalon lattialle entisaikaan tuodut, vuoden tuloa ja satoa ennustavat oljet sen sijaan elävät vain kirjallisissa kertomuksissa. Kattoon ripustettava himmeli rakennetaan rukiin oljista tai järviruo'oista yhdistämällä langalla koottuja neliöitä suuremmiksi taidokkaiksi kokonaisuuksiksi. Alunperin himmeliin on voinut liittyä vastaavia uskomuksia kuin jouluolkiin, mutta myöhemmin siitä tuli pelkkä tuvan koristus, johon on voitu liittää myös muita koristeita kuten höyheniä ja munankuoria. Tuomaanristi ja joululintu ovat lastukoristeita ja puukonkäsittelytaidon mestarinäytteitä. Joulukruunu on puinen kynttiläkruunu, joka ripustettiin joulupöydän yläpuolelle valaisimeksi ja koristeeksi. Joulukruunussa puuvarteen kiinnitettiin eri tasoille kaksi ristikkoa, joiden sakaroissa oli kolot kynttilöille. (Uusi ajantieto s. 243-244, internet-lähde)

Perinteisten suomalaisten joulukoristeiden suosio hiipui 1800-luvun lopulla, mutta 1930-luvulta lähtien Marttaliitto kiinnostui maaseudun joulukoristeista ja niitä alettiin markkinoida aidon suomalaisen joulutunnelman luojina. Teko-ohjeita oli useissa lehdissä ja muun muassa kotiteollisuusyhdistykset järjestivät kursseja ja opastusta himmeleiden teossa. Aikoinaan himmeli uusittiin joka vuosi, mutta nykyään se pyritään säilyttämään joulusta toiseen joko pakattuna tai jatkuvasti esillä riippumassa. Ahtaissa kaupunkilaisoloissa se on hyvin hankalaa. Innostusta himmeleihin on vähentänyt myös leikkuupuimurikaudella materiaalin saatavuuden vaikeus. (Uusi ajantieto s. 244)

Kirjoittanut: Elina Puranen
Kuvat: Keski-Suomen museon kuva-arkisto

top