top

Olki ja suomalainen joulu

Oljella ja olkikoristeilla on oma erityinen asemansa suomalaisessa joulunvietossa. Suomessa on ollut laajalti tunnettu tapa levittää tuvan lattialle olkia joulun ajaksi. Jouluolkia on pidetty ainakin Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla, mutta myös Savossa ja Karjalassa sekä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, mahdollisesti myös suomenkielisellä. Oljen tuonnista tupaan on selitetty monin eri tavoin: niillä koristeltiin talo juhlakuntoon, ne suojasivat lattian kautta tulevalta kylmältä, ne symboloivat tulevan vuoden satoa tai Kristuksen seimiolkia.

Jouluolkiin liitettiin usein jonkinlaista maagista voimaa ja siksi ne olivat soveliaita erilaisiin viljan kasvua edistäviin, kasvillisuutta suojeleviin tai eläinten lääkitsemiseen soveltuviin tarkoituksiin. Oljista myös ennustettiin: talon isäntä heitti sylillisen olkia kattoon ja katto orrelle jääneiden olkien määrä kertoi tulevan vuoden sadon runsauden. Olkia saattoi heittää myös muu talonväki, jolloin se, jonka heitosta jäi eniten olkia orrelle on se, jonka kylvämänä vilja parhaiten menestyi seuraavana kesänä. Oljilla saatettiin ennustaa myös jäljellä olevia elinvuosia ja varsinkin naimaikäiset naiset ennustelivat oljista häitä.

Jouluoljilla käyttäytymistä koskivat tietyt säännöt. Vaikkakin oli tavallista, että oljilla leikittiin, monin paikoin jouluoljilla ei sopinut liikaa pelmuta, sillä jouluolkien sotkeentuminen tiesi seuraavan kesän laihon lakoontumista. Usein jouluoljilla nukuttiin, jotta vainajat ja enkelit saivat tilaa vuoteissa tai koska vapahtajakin nukkui seimessä oljilla. Saatettiinpa uskoa oljilla nukkumisen siirtävän jonkinlaisen hedelmällisyysvoiman makaavista ihmisistä olkien välityksellä viljapeltoon.

Jouluoljet tuotiin tupaan yleensä jouluaattona ja ennen niiden levittämistä niille saatettiin kaataa olutta, viinaa tai maitoa. Oljet vietiin pois viimeistään pyhien mentyä eli hiivanuuttina, joissakin harvoissa tapauksissa jo joulupäivän iltana. Olkien vaihtaminen uusiin uuden vuoden aattona on ollut hyvin tavallinen tapa Suomessa, paikoin oljet saatettiin vaihtaa useampaankin kertaan. Jouluoljet ovat olleet tavallisia myös kaupunkikodeissa ja muualla Euroopassa Itä-Eurooppaa lukuun ottamatta. Myös kirkoissa on varhemmin pidetty lattioilla jouluolkia. Tapa on kotiutunut Suomeen todennäköisesti Skandinaviasta.

Olkea on joulunaikaan käytetty myös monissa erilaisissa koristeissa, joista monet ovat säilyneet tähän päivään saakka. Nykypäivänä ehken tunnetuimpia olkikoristeita maassamme ovat olkipukit ja himmelit.

Himmeli. Valokuva Wikipedia, nimimerkki Antkyr Himmeli kuten olkipukkikin on aikaisemmin esiintynyt laajalti Euroopassa. Geometrisen näköisistä monikulmioista koostuva himmeli on valmistettu. yleensä rukiinoljesta, mutta aiemmin on käytetty myös ruokoa, puuta, kaisloja, jouhia, pajunvarpuja tai päreitä, myöhemmin jopa muovisia mehupillejä. Varsinkin ruotsinkielisellä alueella Suomessa himmelit koristeltiin paperilla, nauhoilla ja ruseteilla, tähkillä, höyhenillä tai kynttilöillä. Himmeleitä on valmistettu myös häihin ja tällöin esimerkiksi niihin kiinnitettiin koristeeksi peilejä. Entisaikaan himmeliä ei säilytetty seuraavaan jouluun vaan tehtiin yleensä joka jouluksi uudelleen.

Himmelin alkuperästä on monta käsitystä. Monet tutkijat ovat olleet sitä mieltä, että himmelin lähtökohtana on ollut jouluoljet ja niihin liittyvät hedelmällisyysriitit. Joidenkin arvelujen mukaan himmeli on kehittynyt asteittain katto orrelle heitettävistä oljista. Himmelin käyttäjistäkin moni on maininnut himmeliin liittyvän magiaa: himmeli on rakennettu turvaamaan seuraavan kesän ruissato tai sadon onnistuminen on taattu pitämällä himmeliä katossa juhannukseen saakka. On myös mahdollista, että himmelit ovat olleet tavallisen kansan yritys jäljitellä kirkkojen kynttiläkruunuja. Mahdollisesti himmeleitä on kuitenkin rakenneltu vain ajanvietteeksi. Usein himmelien valmistus on ollut kylän nuorten tehtävä tarjoten näin nuorille hyvän seurustelutilanteen.

Oljesta on tehty myös muita koristeita. Joulukuusen yleistyttyä on tehty erilaisia olkisia kuusenkoristeita sekä erilaisia olkitähtiä ja ovikransseja.

Aivan viime vuosina olkikäsitöiden tekoa on vaikeuttanut oljen huono saatavuus. Suomessa ei tuoteta enää sopivaa olkea askartelua varten, sillä nykyään viljalajikkeiden korsi on lyhyt ja sen lisäksi vilja yleensä puidaan koneellisesti ja paalataan. Vuosina 1998-2000 järjestettiin käsi- ja taideteollisuusjärjestön valtakunnallinen Kultakorsi-projekti, jonka tavoitteena oli edistää oljen käyttöä käsityössä ja parantaa oljen saatavuutta. Projektin tuloksena onkin saatu viljelijöitä yhteistyöhön askarteluoljen tuotantoon.


Kirjoittanut
Kaisa Nissi

Kirjallisuutta
Harva, Uno 1948: Suomalaisten muinaisusko. Porvoo. WSOY. s. 397-425

Mäkinen, Airi 1984: Ilolan olkityöt niitä yhteistä on kesäisillä olkihatuilla ja joululla. Kotiteollisuus 6/84. s. 25

Orava, Reijo 1980: Oljen korjuu ja käyttö maatiloilla. Helsinki. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto.

Vuorela Toivo 1977: Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo. WSOY. s.218, 278, 411


top