Ansat

Karhuansa | Ketunlauta | Turkiseläinansa | Susivipu | Hirviansa | Peura-ansa | Loukku
Sätkypermi | Vipuansa | Susiansa | Loukku eli luttonen | Sadin | Ansalanka

Sivun ansapiirrokset Timo Sepänmaa




Karhuansa
on ollut haaskan lähettyvillä karhun kulkutiellä. Karhun kulkiessa silmukan läpi silmukka on kiristynyt eläimen ympärille. Karhu on joutunut raahaamaan painavaa tukkia perässään, mikä on hidastanut sen kulkua. Saalis on ollut helposti jäljitettävissä ja lopetettavissa.



Ketunlauta. Kettu on hyppäämällä tavoitellut laudan keskipiikkiin kiinnitettyä syöttiä. Tällöin sen käpälät ovat jääneet kiinni keskipiikin molemmin puolin oleviin loviin ja kettu on jäänyt riippumaan lautaan. Ansan toinen nimi onkin käpälälauta.



Turkiseläinansa on tarkoitettu lähinnä ahmoille ja ketuille. Ansassa on painava puista koottu kansi, joka on tuettu pystyllä kepillä. Keppiin on kiinnitetty nyörillä tai hihnalla syötti, jonka vetäminen on kaatanut kannatinkepin ja pudottanut painavan kannen eläimen päälle.



Susivivun syötti on asetettu silmukan sisään. Silmukka on kiinni laukaisimessa, jonka susi syöttiin tarttuessaan irrottaa. Tällöin vipu nousee ja sieppaa suden roikkumaan ilmaan. Tällaisista ansoista käytetään myös nimitystä takka.





Hirviansa. Hirvi on ajettu kapenevien aitojen väliin. Kapeikossa on kahden puun väliin jännitetty luupiikillinen seiväs. Hirvi on vapauttanut narulla kiinnitetyn lukituskepin, jolloin taivutettu seiväs luupiikkeineen on iskeytynyt sen kylkeen.






Peura-ansa on valmistettu nuorasilmukoista, jotka on kiinnitetty puiden väliin. Johdeaita on ohjannut eläimet ansaan, johon ne ovat sotkeutuneet sarvistaan.






Loukku
. Suurikokoista loukkua on voitu käyttää karhujen ja susien pyyntiin. periaatteessa ansa toimii samalla tavalla kuin turkiseläinansa. Kannatinpylvääseen on kiinnitetty syötti. Syöttiin kajoaminen on kaatanut kannattimen, tukkeja kannattava mekanismi on sortunut ja tukit ovat pudonneet eläimen päälle.







Sätkypermi on tehty siten, että pienen puun latva on taivutettu lähelle maata. Latvaan on kiinnitetty naru, jossa on silmukka. Silmukka on kiinnitetty viritysvarpuun. Viritysvarvun liikuttaminen on irrottanut puun kiinnityksen, se on suoristunut ja nostanut saalin roikkumaan narusta. Sätkypermi on tarkoitettu pienille eläimille, jäniksille ja metsäkanalinnuille.







Vipuansa. Pienriistaa, jäniksiä ja metsäkanalintuja on voitu pyytää myös susivipua muistuttavilla ansoilla. Saaliseläinten kulkuteille on rakennettu matala aita, johon on jätetty aukko. Aukkoon on asetettu ansalanka, johon kajoaminen irrottaa vivun ja nostanut saaliin ilmaan.





Susiansa muistuttaa turkiseläinansaa. Viritysmekanismi on erilainen siinä, että painavaa kantta ylhäällä pitävä keppi on laitettu pyöreän kiven päälle. Keppiin on kiinnitetty naru, jossa on syötti. Jos syöttiä yrittää vetää, se vetää keppiin pois paikoiltaan o hyvin vähäiselläkin voimalla. Loukun katto putoaa saaliin päälle. Susiansaa on voitu käyttää myös kettujen, ahmojen ja vastaavien turkiseläinten pyyntiin.





Loukku eli luttonen
. Pienikokoisessa loukussa eli luttosessa on kolmiosainen viritysmekanismi. Vaakasuoraan asetettu viritysvipu on tuettu kahdella, toisiinsa ja viritysvipuun kiinnitetyllä osalla, jotka puolestaan pitävät pölkkyä ylhäällä. Viritysvivun liikuttaminen hajottaa pölkkyä ylhäällä pitävän mekanismin ja pölkky putoaa saaliin päälle. Luttosella on pyydetty pienehköjä eläimiä, kuten jäniksiä ja metsäkanalintuja



Sadin.
Tiedät varmaan, mitä on olla satimessa. Mutta tiedätkö millainen sadin on? Satimessa saaliin päälle putoaa kansimainen rakennelma, kuten loukuissa. Viritysmekanismi on siinä monimutkaisempi kuin ansoissa yleensä. Viritysvipu on haarapuun, vaakakapulan ja lenkin varassa. Sadin että luttonen on tarkoitettu jäniksille ja metsäkanalinnuille.






Ansalanka on eräs kaikkein yksikertaisimpia pyydyksiä. Saaliseläinten tai lintujen kulkureiteille on viritetty pieni, lassomainen lanka, joka on kiristynyt eläimen jalan tai kaulan ympärille. Ansalangan pyytävyyttä on voitu parantaa rakentamalla matalaa aitaa, jossa oleviin aukkoihin lanka on ollut viritettynä. Ansalangoilla on pyydetty jäniksiä ja metsäkanalintuja.



sivun alkuun
takaisin