Viimeisten vuosituhansien aikana maisema on Suomessa muuttunut enemmän kuin juuri millään muulla alueella maailmassa. Mannerjää oli painanut maankuoren alaspäin. Jään sulamisen jälkeen se alkoi palautua. Palautumisnopeus oli alkuvaiheessa hurja. On laskettu, että enimmillään maan kohosi 10 cm vuodessa eli 10 m sadassa vuodessa. Maankohoaminen oli toki yhtä nopeaa Pohjois-Skandinaviassa, mutta siellä korkeuserot ovat suurempia kuin meillä. Nykyinen rannikko saattaa olla näköetäisyydellä kivikautisesta rannasta. Meillä nämä voivat olla satojen kilometrien etäisyydellä toisistaan.




Summassaari loppuu kaakossa upeaan luonnnonnähtävyyteen, Haikankärkeen. Haikakärki on osa harjujaksoa, joka alkaa Keski-Pohjanmaalta ja jatkuu Jyväskylän kautta Satakuntaan. Harju on
syntynyt jääkauden viime vaiheissa jäätikön sisällä kulkeneen joen uomaan.



Paksuinta mannerjäätikkö oli nykyisen Perämeren alueella. Niinpä myös maankohoaminen on siellä nopeinta. Maankohoaminen hidastuu joka suuntaan Perämeren alueelta poispäin mentäessä. Baltiassa ja Tanskassa saavutetaan raja, jossa maankohoamista ei enää esiinny.

Mannerjäätikön väistymisen jälkeen Keski-Suomi ei ollut järvi-Suomea, vaan Itämeren edeltäjän, Yoldiameren saaristoa. Pohjoisesta, nykyisen Keski-Pohjanmaan alueelta aina Heinolaan saakka ulottui pitkä, sokkeloinen ja saaristoinen lahti, joka seurasi nykyisen Päijänteen ja sen pohjoispuolisten järvialtaiden suuntaa. Tuo lahti muuttui vähitellen suurjärveksi edellä mainitun tosiasian johdosta: maankohoaminen on nopeita nykyisen Perämeren alueella. Keski-Suomen läpi kulkevan lahden suuosan salmet umpeutuivat vuoteen vuoteen 6800 eKr. mennessä, ja lahdesta tuli nykyisen Keski-Suomen pohjoisosasta Heinolaan ulottuvat järvi, Muinais-Päijänne. Muinais-Päijänne laski vetensä nykyisen Kalajoen latvavesien kautta Auncylusjärveen. Yoldiameri oli nimittäin muuttunut noin vuonna 8700 eKr. Ancylusjärveksi, kun maankohoaminen oli sulkenut sen valtamereen yhdistävän salmen Keski-Ruotsissa. Mannerjäätikön sulaminen puolestaan aukaisi Tanskan salmet vuoden 7000 eKr. aikoihin. Samoihin aikoihin Summasjärvein alueella tapahtui muutakin. Ensinnäkin Summasjärven ja Kiimasjärven muodostama, kapean salmen yhdistämä ”yhteisjärvi” erottui Litorinamereksi muodostuvasta Itämeren altaasta. Toiseksi varhasimmat asukkaat saapuivat Voudinniemen ja Rusavierron asuinpaikoille.

Luoteisosan nopeamman maankohoamisen johdosta Muinais-Päijänteen vedenpinta alkoi nousta. Vedenpinta nousi niin paljon, että Summasjärvi ehti lyhyen ajan olla uudestaan osa Muinais-Päijännettä, kunnes suurjärvi puhkaisi uuden lasku-uoman vuonna 5000 eKr. Heinolanharjun läpi Kymijokeen. Vesi laski kerralla useita metrejä ja uusia pienjärviä syntyi Muinais-Päijänteen pohjoisosasta. Kivikauden lopulla Päijänteen pohjoisosa vakiintui Jyväskylän seudulle.


Summasjärvi jäi erilleen Kiimasjärvestä vuoden 1900 eKr. vaiheilla. Suuri hetkellinen muutos oli, kun Lanneveden pinta laski äkillisesti neljä metriä murtaessaan Kirkkoharjulla olevan kynnyksen. Tämä aiheutti lyhytaikaisen tulvan. Muutoin muutokset olivat pieniä. Summasjärven lasku uoma sijainnista johtuen vesi on keskisen kivikauden jälkeen hieman paennut järven pohjoisosassa, eteläosassa se on pysynyt lähes paikoillaan. Kivikauden kylässä kävijä pääsee ihailemaan maisemaa varsin samanlaisena, kuin se on ollut alueen asukkaiden silmissä muutama tuhat vuotta sitten.


Summasjärven ja sen ympäristön muutokset