


Saarijärven Kivikauden kylä on yli kaksikymmenvuotisen
historiansa aikana muuttanut ilmettään radikaalilla tavalla jo
kaksi kertaa. Kylä avattiin vuonna 1980. Tuolloin rannalla oli erilasia
rakennusennallistuksia Suomesta ja lähialueilta, Räisälän
kota, Bysken kota, Narvan kota.
Vuoden 1993 muutoksen aiheutti Suurikokoisten kodanpohjina pidettyjen
asuinpainanteiden paljastuminen Evijärvellä. Kylään
rakennettiin kolme kotarunkoa, joista suurin oli lähes 20 m läpimitaltaan.
Kolmannen muutoksen aiheuttivat 2000-luvun taiteen kaivaukset Summassaarella.
Rusavierron ja Uimarannan asuinpaikoilta saatiin esille jäänteitä
rakenteista, joihin nykyisen Kivikauden kylän rannan eli Summasen kylän
ennallistukset perustuvat.
Rusavierron talo
Uimarannan talo
Asuinpainanteet ja talo
Talojen ennallistaminen