"Ilmasta nähty Jyväskylä"
Karhumäen veljesten ilmavalokuvia Jyväskylästä

Jyväskylä Seuran näyttely
Keski-Suomen museo
Alvar Aallon katu 7
19.3.-24.5.2009
Avoinna ti-su 11-18, pääsymaksu 5/3 €, vapaa pääsy perjantaisin ja alle 18 v.

Karhumäen veljekset ja heidän itse rakentamansa lentokone Karhu 2 Jyväsjärven jäällä Keljonlahden rannassa keväällä 1927. Kuva: Valokuvaamo Päijänne, Jyväskylä, Keski-Suomen museon kuva-arkisto

Keski-Suomen museon ”Ilmasta nähty Jyväskylä” -näyttelyssä tutustutaan Karhumäen veljesten ilmavalokuviin 1930-1940-luvun Jyväskylästä. Näyttelyssä nähdään valokuvia muun muassa keskikaupungilta, Asemakadulta, Lutakosta, Survon tilasta, Mäki-Matista ja Lohikoskelta. Kuvissa Jyväskylä näyttäytyy niin teollisuuden ja tehtaiden kuin maatilojen ja peltojenkin kaupunkina. Kuva Seminaarinrinteestä vuodelta 1933 esittelee Jyväskylän kehitystä koulukaupunkina. Kuviin on tallentunut myös vuoden 1941 alueliitoksen yhteydessä kaupunkiin liitettyjä pientaloalueita esimerkiksi Lohikoskelta. Kuvien kautta on hahmotettavissa ensimmäisiä merkkejä muutoksesta puutalokaupungista kerrostalokaupungiksi.

Karhumäen veljekset Niilo ja Valto aloittivat vuonna 1924 lentokoneen rakentamisen kotonaan Keljossa. Veljesten kiinnostus ilmailua kohtaan oli alkanut jo 1910-luvulla, siis varsin varhain koko valtakunnankin mittakaavassa. He rakensivat 1920-luvulla neljä konetta Karhu 1, Karhu 2, Karhu 3 ja Tiira. Harrastus laajeni pian liiketoiminnaksi. Veljekset Karhumäki Oy:n toimintaan kuuluivat lentokoulutus, lentokoneiden korjaus, yleisölennätykset, tilauslennot ja ilmavalokuvaus. Talven 1939-1940 aikana yrityksen toiminta siirtyi Kuorevedelle.

Näyttelyn yhteydessä näytetään Uuno Karhumäen Keski-Suomen ilmailumuseolle lahjoittamaa filmimateriaalia, jossa nähdään muun muassa Veljekset Karhumäen ensimmäinen umpihytillinen lentokone ”Kymppi”, jolla Uuno Karhumäki teki yleisölentoja vuodesta 1938 alkaen.

”Ilmasta nähty Jyväskylä” on Jyväskylä Seura ry:n tuottama näyttely, jonka on suunnitellut ja koonnut Jussi Jäppinen.


Näyttelyyn liityvät oheistapahtumat


Karhumäen veljesten lentotoimintaa
yleisöluento

Tiistai 21.4.2009 klo 18-19.30
Keski-Suomen museon auditoriossa
Vapaa pääsy

Toimitusjohtaja Pekka Karhumäki kertoo suomalaisen ilmailun uranuurtajina toimineista Niilo ja Valto Karhumäestä. Luennossa keskitytään veljesten toimintaan Jyväskylän Keljossa vuosina 1924–1939, mutta kerrotaan myös heidän lapsuudestaan sekä lentotoiminnan myöhemmistä vuosista.

Luento on osa Keski-Suomen museon, Jyväskylä Seuran ja Jyväskylän seudun kansalaisopiston yhteistyönä toteuttamaa Jyväskylä 170+ -luentosarjaa, jossa pohditaan Jyväskylän seudun menneisyyttä ja tulevaisuutta eri näkökulmista.


Lentämisen ihme - ilmailun harrastajat esittäytyvät

25.4.2009, klo 12-17
Keski-Suomen museo ja Alvar Aalto museo
Alvar Aallon katu 7

Kiinnostaako lentäminen? Keskisuomalaiset ilmailun harrastajat kertovat toiminnastaan ja esittelevät lajejaan. Mukana ainakin Keski-Suomen ilmailijat, Sisä-Suomen kuumailmapallokerho, Jyväskylän Laskuvarjokerho - SkyDive Jyväskylä ja Pitkävuoren Liitäjät


Yläkaupungin yö 16.5.

Yläkaupungin yönä Keski-Suomen museossa esitetään Karhumäen veljesten lentoliikenneyritys Kar-Air Oy:n (1950-60-luku) mainosfilmejä. Filmeissä nähdään muun muassa lomatunnelmia Kanarian saarilta sekä esitellään pukeutumisteemaan liittyen espanjalaisia kansanasuja. Lisäksi nähdään vuoden 1957 Miss Maailma Marita Lindahlin esittelemänä ajan hengen mukaista kesämuotia.

Lisätiedot

Tuula Vuolio-Vallenius
(014) 624 919, tuula.vuolio-vallenius(at)jkl.fi
www.jyvaskyla.fi/keskisuomenmuseo




Kuva

Karhumäen veljekset ja heidän itse rakentamansa lentokone Karhu 2 Jyväsjärven jäällä Keljonlahden rannassa keväällä 1927. Kuva: Valokuvaamo Päijänne, Jyväskylä, Keski-Suomen museon kuva-arkisto