

Museossa saa keskustella, katsella, kuunnella, kysyä, ihastella, pohdiskella ja ihmetellä. Kuiskata ei tarvitse.
Laukut, kassit ja etenkin reput on hyvä jättää aina säilytykseen
museokäynnin ajaksi. Siten laukkujen kulmat tai selkäreput
eivät osu näyttelyesineisiin ja museota on helppo valvoa. Samoin lippalakit on hyvä jättää säilytykseen tai lipan voi kääntää niskaan.
Museoon voi ottaa mukaan ne välineet, jotka ovat tarpeellisia tehtävien tekemiseen.
Teoksiin ja esineisiin ei saa koskea. Myöskään niiden suojalaseihin, kehyksiin tai jalustoihin ei saa koskea. Koskettaminen saattaa vahingoittaa pintaa tai jättää sormenjäljen lasiin, joka suojaa teosta.
Näyttelyssä voi myös olla sellaisia teoksia ja esineitä, joita saa koskea.
Tästä on aina erikseen maininta teoksen vieressä tai opas kertoo tästä silloin, kun esittelee näyttelyä.
Museossa pitää liikkua rauhallisesti ja muut kävijät pitää ottaa huomioon. Älä hätiköi, hosu tai ryntäile. Seuraa opettajaa tai opasta ja kuuntele, mitä sanottavaa hänellä on.
Jos museon näyttelytiloissa tehdään kirjallisia tehtäviä tai piirretään, silloin käytetään aina kirjoitusalustoja. Niitä saat oppaalta tai museon neuvonnasta.
Seinää tai jalustoja vasten ei saa kirjoittaa tai piirtää, sillä osa seinärakenteista on liikuteltavia. Tärinä voi vaurioittaa teoksia.
Kun teet tehtäviä, anna tilaa myös luokkatoverillesi.
Älä asetu aivan vitriinien ääreen!
Jos museossa syödään eväitä, siitä pitää sopia etukäteen
museon henkilökunnan kanssa.
Lisätietoja ja ohjeita saat museolehtoreilta ja valvojilta.
Takaisin ohjeiden etusivulle >>

