Torielämää


Alun perin torielämän merkitys oli Suomessa hyvin vähäinen. Torikauppaa tärkeämpiä olivat muutaman kerran vuodessa pidettävät markkinat, jotka kestivät useamman päivän kerrallaan. Ennen maakaupan vapautumista 1859 kaikki muu kaupankäynti, markkinoita lukuun ottamatta, oli kielletty maaseudulla, joten markkinat olivat suosittuja ja tärkeitä tapahtumia sisämaankaupalle. Jyväskylä sai pitää kahdet markkinat vuodessa, syys- ja talvimarkkinat. Käytännössä markkinoita kuitenkin pidettiin useammin, koska aina ennen suurempia juhlapyhiä maalaiset kokoontuivat kaupunkiin myymään tuotteitaan ja ostamaan tuotteita, joita eivät itse pystyneet tuottamaan.

Jyväskylän markkinoista tuottoisimmat olivat ennen joulua pidettävät Tuomaan markkinat. Silloin kuulemma myyjät saivat niin paljon rahaa, että niiden laskemiseen menikin sitten pitkät joulun pyhät. Syysmarkkinoista muodostui eläinmarkkinat, josta ostettiin esim. lehmiä ja hevosia.

Markkinapaikaksi valittiin Syrjänharjun eli Harjun rinteen alla oleva tasainen hiekkakangas Läntisen torikadun (nyk. Gummeruksenkatu) ja Itäisen torikadun (nyk. Kilpisenkatu) välissä siten, että markkinakaupan keskus oli nykyisen kaupungintalon puoleisella kulmalla. Markkinatonttien välissä kulki tie eli nykyinen Vapaudenkatu. Varsinaisen markkinapaikan eteläpuoliselle alueelle, nykyisen kaupungintalon kohdalle, kaupunki rakennutti pysyvät markkinapuodit vuonna 1849. Keskelle toria rakennettiin vuonna 1869 torikaivo. Hirrestä rakennetut puodit oli etupäässä tarkoitettu kauempaa tuleville myyjille, mutta niitä annettiin myös paikallisten myyjien käyttöön. Kojut purettiin kaupungintalon tieltä vuonna 1898. Kaupungin perustamisen jälkeen, maakaupan vapauduttua, tori oli näkyvin kauppapaikka vuosikymmenien ajan. Kirkkotorin viereisten katujen varteen perustettiin apteekki sekä muita liikerakennuksia. Kauppakadun varteen rakennutti kauppias Th. Häggman Jyväskylän ensimmäisen kivitalon 1865. Tämän pienen, kaksikerroksisen talon esikuvana olivat muutamaa vuotta aikaisemmin valmistuneet seminaarirakennukset.

Markkinoilla päästiin kaupanteon ohella huvittelemaan kotikylän ulkopuolelle. Erityisiä markkinahuveja olivat ns. panoraamat. Panoraama oli eräänlainen sirkus, esim. vuoden 1899 markkinoiden panoraamassa oli esillä jättiläistyttö, lisäviihteenä oli voimisteluseuran esitys ja posetiiveja. Hyvin usein nuoripari ajoitti kihlojen oston markkinoille. Palveluskunta piti usein vuoden ainoan lomaviikkonsa römppäviikon markkinoiden aikaan. Viikko alkoi kekrinä. Viikon kuluessa palkolliset saattoivat pestautua uuteen taloon rengeiksi ja piioiksi tulevan työvuoden ajaksi. Ennen työjakson aloittamista "mennä römpöteltiin" vapaina viikon verran.

Vuoteen 1875, viinan kotipolton kieltoon saakka, markkinoilla sai vapaasti myydä paloviinaa. Kaupunginvaltuuston kieltäessä viinan vähittäismyynnin markkinoilla viina värjättiin punaiseksi, koska rommia sai myydä vapaasti. Viinan runsas saanti ja nauttiminen aiheuttivat kaikenlaista pahennusta markkinaväen keskuudessa. Yhä enemmän alkoi esiintyä tappeluita ja varkauksia. Liikennerikkomuksia aiheutettiin ajamalla hevosilla villisti päin markkinakojuja. Niinpä vuonna 1902 Kauppiasyhdistys anoi valtuustolta lupaa saada lopettaa markkinat perusteenaan seuraavaa:

”Ne ovat muuttuneet vain tyhjäntoimittajien, molempaa sukupuolta, juopuneiden, räyhääjien ja, mikä surkuteltavinta eläinrääkkääjien juhlapäiviksi”

( Keino, Aino 1962. Jyväskylän kaupungin markkinoista ja torikaupasta 1800-luvulla. Kirjassa Jyväskylä 125-vuotias. Juhlakirja 1962. Toim. Tommila, Päiviö. Jyväskylä, 1962.)

Eläinrääkkääjillä viitattiin varmasti ainakin osaksi niihin hevoshuijareihin, jotka kiersivät markkinoilta toisille. Jotta vanha, raihnainen hevonen näyttäisi vilkkaalta, pulskalta, nuorelta ja hyvävointiselta, saatettiin sen korviin kaataa viinaa, puhaltaa nahan alle ilmaa ja viilata hampaat teräviksi. Eräässä tapauksessa oli myymättä jääneet hevoset viety Harjulle ja siellä tapettu kirveellä hakkaamalla. HYI! Pikkupojat auttoivat miehiä tappotyössä kivittämällä hevosia. Virallisesti markkinat lopetettiin 1907. Käytännössä markkinoita edelleen pidettiin vielä 1930-luvulle saakka, mutta niiden kaupallinen merkitys oli vähäinen. Suurin syy tähän oli maakaupan vapautuminen. Kauppojen yleistyttyä jokapäiväiset elintarvikkeet ja muut tykötarpeet saattoi ostaa kaupasta.

Sitä mukaa kun markkinoiden merkitys väheni, kasvoi torielämän merkitys. Vielä 1860-luvulla Jyväskylän ympäristössä asuvat maalaiset pitivät häpeänä tarjota tuotteitaan kaupunkiin myyntiin, mutta jo 1880-luvulla torikauppa kävi vilkkaana markkinapuotien edustalla. Torilla myytiin tärkeimpiä ruokatarvikkeita kuten esim. jauhoja, leipää, kasviksia, lihaa palvattuna sekä tuoreena, kalaa, sekä heiniä ja halkoja. 1800-luvun lopulla tuotevalikoima laajeni kankaisiin, vaatteisiin ja jopa arkkiveisuihin. Osa torikauppiaista oli maalaisia, jotka toivat tuotteitaan myyntiin kaupunkilaisille, osa asui vakituisesti kaupungissa. Toriaika alkoi aamulla klo 7 ja loppui iltapäivällä klo 12.

Kaupungintalon valmistuttua vuonna 1898, kirkkoaukion Kauppakadun puoleiseen osaan istutettiin lehmuksia kadun varteen kujaksi. Kujan keskelle jätettiin puolipyöreä hiekkatasanne, johon myöhemmin rakennettiin pieni kioski. Kauppakadun ja kirkon väliseen tilaan perustettiin nurmikko, lisättiin puu- ja pensasistutuksia ja laadittiin hiekkakäytävät. Jo 1881 oli kirkon ympärille rakennettu kahdeksankulmainen puisto lehtipuineen. Torin tilantarve pienentyi kun nykyisen kauppatorin kohdalle, lyseon viereen, perustettiin hevostori.

Kirkon valmistuttua markkinakentän pohjoispuolelle vuonna 1880, alettiin kaupungilla paheksua yhä enemmän markkinoiden aiheuttamaa epäjärjestystä. Kirkon tuli saada arvolleen sopiva, rauhallinen ympäristö ja vaadittiin koko vanhan torialueen rauhoittamista ja torin siirtämistä muualle. Näin kirkkopuistosta tulisi kaupungin arvolle sopiva kaupungin nähtävyys. Torin siirto toteutettiin syksyllä 1931.



Teemaan liittyvä teos: Jyväskylän tori

Edellinen sivu