Lasten leikit


Lasten kansanomainen kasvatus tähtäsi siihen, että lapsesta tuli yhteiskuntaan sopeutuva, omalla työllään toimeentuleva kansalainen. Näkökulma lapsuuteen oli olennaisesti sidoksissa siihen kulttuuripiiriin, sosiaaliryhmään ja taloudelliseen asemaan, joka lasten vanhemmilla oli. Varakkaiden, ylempien sosiaaliryhmien lapset viettivät huoletonta lapsuutta leikkien. Sen sijaan talonpoikaiseen perinteeseen kuului työn arvostus. Työteliäästi ja säästäväisesti elävä ihminen toimi moraalisesti oikein ja hänen työllään oli Jumalan siunaus. Työläisperheissä lapset kantoivat vastuun nuorempien sisarustensa hoidosta vanhempien ollessa töissä. Alemmissa sosiaaliryhmissä köyhyys saattoi pakottaa jo noin 6 – 7 -vuotiaat lapset lähtemään muualle töihin ja osallistumaan perheen elatukseen esim. halkoja kantamalla tai lakaisemalla lattioita.

Suuri osa lasten jokapäiväisestä työstä oli erilaisten asioiden tuomista ja viemistä, joiden avulla säästettiin aikuisten aikaa ja vaivaa. Vietiin kahvipulloa peltotöissä oleville, haettiin voipyttyä ja kaljatuoppia kellarista, toimitettiin kauppa-asioita. Vielä 1960-luvulla syntyneistä lähes jokainen on varmasti kuullut lapsena sanonnan ”vie mennessäs, tuo tullessas se tapa talon pystyssä pitää”. Kouluvelvollisuuden astuttua voimaan 1920-luvulla koulunkäynnistä tuli pysyvästi osa lapsuutta. Koulu aloitettiin yleensä vasta kymmenvuotiaana. Koulumatkat ja koulu veivät aikaa hyödylliseltä työnteolta, eikä sitä siksi oikein osattu arvostaa talonpoikaisyhteisössä.

Leikki ja työ olivat sidoksissa toisiinsa. Lapset jäljittelivät leikeissään aikuisten työtä.

Lapsilla oli hyvin suuri vapaus liikkua ympäristössä, mutta vapaus edellytti vastuuta sekä itsestä että toisista. Aikuiset eivät tunkeutuneet lasten leikkireviirille, mutta asettivat lapsille selkeät rajat kielloin ja varoituksin. Vanhemmat luottivat lapseen ja lapsille kasvoi itseluottamusta omiin selviytymistaitoihin. Lapset leikkivät isoissa ryhmissä, joissa jokainen huolehti toisistaan.

Maaseudulla lapset leikkivät ympäröivässä luonnossa, pihapiirin ulkopuolella. Kaupungeissa lapset leikkivät talojen pihoissa ja niiden ympäristössä. Yli kymmenvuotiaina leikit ulotettiin omasta pihapiiristä lähikortteleihin. Kotoinen lähipiiri laajeni peli- ja urheilukavereihin toisista taloista ja toisista yhteiskuntaluokista. Siirtyminen työelämään tai oppikouluun hajottivat lopullisesti oman pihan ryhmän.

Huolettomin leikkiaika oli aika ennen koulua. Lasten leikit vaihtelivat sukupuolen ja iän mukaan. Poikien leikit olivat omasta elämänpiiristä erottuvia uhkarohkeita seikkailu- ja fantasialeikkejä. Tyttöjen leikit olivat ympäröivän arkielämän jatketta: kauppaleikkejä tai kotileikkejä. Myös ympäristö, vuodenajat sekä perheen elinkeino määrittivät leikkimistä. Kaupungissa säätyerot lasten leikeissä olivat maaseutua suuremmat, esim. porvariskodin lapsilla saattoi olla ostettuja leluja, jotka olivat ennen 1920-lukua hyvin harvinaisia.

1900-luvun alussa muistitiedon mukaan Jyväskylässäkin oli vielä pitkiä ja lumisia talvia. Kesät tietenkin olivat aina aurinkoisia ja lämpimiä. Kaikkein paras leikkipaikka oli oma piha, jossa oli hyvä viettävä rinne, koska siinä saattoi laskea mäkeä. Suojailmalla lumesta tehtiin pihaan lumilyhtyjä lumipalloista sekä rakennettiin lumiukkoja. Pojat leikkivät lumisotaa. Tytöt muotoilivat lumivalleista huoneita ja sinne lumi-istuimia.

Koululaiset kulkivat kaupungilla hiihtäen, sillä kaduilta auratut lumet jätettiin valleiksi kadun varteen ja näiden lumipenkkojen päälle tehtiin ladut. Kaikkein mukavinta kuitenkin oli laskea mäkeä suksilla. Mäkiin tehtiin pieniä hyppyreitä, joista sitten vain hurjapäät uskalsivat laskea. Usein kuitenkin kaaduttiin ja jos ei muuta vakavaa tapahtunutkaan niin ainakin suksi katkesi. Suksia paikattiin ahkerasti. Eräs poika joutui laskemaan loppu talven yhdellä suksella, kunnes seuraavana talvena sai tilalle uuden suksen. Mäenlaskun ja hiihdon eräänlainen välimuoto oli lipikkailla eli pikkusuksilla lasku, joissa oli vain kärki, mäystin ja lyhyt kantaosa.

Potkukelkka eli potkuri oli vielä 1900-luvun alussa uutuus. Potkureilla, kelkoilla ja jopa hevosreellä laskettiin yleisesti mäkeä kaupungin laita-alueilla kuten Älylässä Kramsunkadulla. Myös keskikaupungin kaduilla, esim. nykyistä Gummeruksenkatua pitkin laskettiin Harjulta suoraan rautatielle saakka. Lapset tekivät potkureista pitkiä junia ja niillä laskettiin esim. Seminaarinmäeltä aina (nykyisen) Alvar Aalto -museon kohdalle saakka. Siihen nähden, että mäenlasku kaduilla oli niin yleistä, onnettomuuksia sattui harvoin.



Teemaan liittyvä teos: Ensilumi

Edellinen sivu