Avoin museo
museotnäyttelytopetusaineistotverkkojulkaisutsaavutettavuushakuinfo


Kuvaus Anssi Harjula
Viittominen Arttu Liikamaa

Keuruun vanha kirkko

Keuruun vanha kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1758. Kirkon rakennusmestarina toimi Antti Hakola. Kirkkorakennus ja koristemaalaukset ovat säilyneet hyvin. Maalausten aiheet ovat raamatusta, pääosassa myrskypilvet, enkelit ja pedot. Kirkossa on esillä erilaista esineistöä, esimerkiksi vanhat häpeärangaistusvälineet musta-penkki ja jalkapuu. Kirkon pihamaalla säilytetään peräti 21-metriä pitkää kirkkovenettä. Koska vene on näin suuri ja maalattu osaksi vaaleaksi, se on saanut nimen Iso Valkonen. Pihaa reunustaa kiviaita, jonka katkaisevat porttihuoneet. Kirkkomatkan jälkeen niihin pysähdyttiin vaihtamaan päälle siistit vaatteet ennen kuin astuttiin sisälle kirkkoon. Kun Keuruun uusi kirkko 1800-luvun lopulla valmistui, jäi vanha kirkko pois käytöstä. Nykyisin se on avoinna matkailijoille; kesäaikaan kirkossa järjestetään usein häitä sekä konsertteja. Soveltuu liikuntaesteiselle avustajan kanssa.

webdesign Anssi Harjula